10 000 askelta ei tee vielä harjoittelijaa – suunnistus voi olla ikääntyvälle täsmälaji
Päivittäinen kävely on terveyden kannalta arvokasta, mutta uusi lihasten ikääntymistä tarkastellut tutkimus nostaa esiin tärkeän eron: liikkuminen ei ole sama asia kuin harjoittelu. Ikääntyvä keho tarvitsee askelten lisäksi toistuvaa, riittävän kuormittavaa ja tavoitteellista liikuntaa. Suunnistus on tästä kiinnostava esimerkki – kunhan sitä harjoitetaan säännöllisesti eikä voimaharjoittelua unohdeta.
Riittääkö 10 000 askelta päivässä?
Tätä kysymystä käsittelimme hiljattain Iltajuoksun artikkelissa Riittääkö kävely – vai pitääkö juosta? 10 000 askelta ei kerro koko totuutta.
Artikkelin johtopäätös oli, että kävely voi tarjota huomattavia terveyshyötyjä ja riittävän reippaana myös täyttää kestävyysliikunnan suositukset. Askelmittari ei kuitenkaan kerro, kuinka paljon sydän, keuhkot, lihakset ja hermosto joutuivat työskentelemään.
Heinäkuussa 2026 julkaistu uusi tutkimus vie ajatusta vielä pidemmälle.
Sen perusteella ikääntyvän ihmisen kannattaa erottaa toisistaan ainakin kolme asiaa:
- paikallaanolon vähentäminen
- päivittäinen arkiliike
- suunnitelmallinen harjoittelu
Kaikki ovat hyödyllisiä, mutta ne eivät tuota elimistössä samoja muutoksia.
”Puolet lihasten vanhenemisesta on valinnaista”
Tiede- ja terveystutkimuksesta kirjoittava Daniel Tawfik nosti tutkimuksen esiin X:ssä poikkeuksellisen voimakkaalla väitteellä.
Hänen tulkintansa mukaan yli puolet lihasten molekyylitason vanhenemisen tunnusmerkeistä puuttui säännöllisesti harjoitelleilta ikääntyneiltä. Tawfik tiivisti viestinsä iskulauseeseen:
Puolet lihasten vanhenemisesta on valinnaista. Toinen puoli ei ole.
Tawfik korosti erityisesti eroa yleisen aktiivisuuden ja strukturoidun harjoittelun välillä. Hänen mukaansa askelmittarin täyttäminen ei ole lihasten kannalta sama asia kuin säännöllinen harjoitusohjelma.
Väite on tarkoituksella kärjekäs. Se myös menee pidemmälle kuin tutkimuksen perusteella voidaan varmasti sanoa.
Twiitin ympärille syntyneen keskustelun tärkein kysymys on silti erittäin aiheellinen: mitä ikääntyvän pitäisi päivittäisen kävelyn lisäksi tehdä, jotta kunto, lihasten aineenvaihdunta ja toimintakyky säilyisivät mahdollisimman hyvin?
Vastaukseksi ei tarvita yhtä ihmelajia. Tarvitaan harjoittelua.
Mitä uudessa tutkimuksessa oikeastaan mitattiin?
Nature Aging -tiedelehdessä 3. heinäkuuta 2026 julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten ja ikääntyneiden aikuisten luurankolihaksia ennen yhtä submaksimaalista pyöräilyharjoitusta ja sen jälkeen.
Tutkijat analysoivat lihasnäytteistä geenien toimintaa, aineenvaihduntatuotteita ja rasva-aineenvaihduntaan liittyviä yhdisteitä. Tavoitteena oli erottaa toisistaan varsinaiseen biologiseen ikääntymiseen liittyvät muutokset ja sellaiset muutokset, jotka saattavat johtua vuosikymmenten aikana vähentyneestä liikkumisesta.
Tavallisesti aktiivisia ikääntyneitä verrattiin nuoriin, joiden päivittäinen aktiivisuus oli suunnilleen samalla tasolla. Tästä huolimatta ikääntyneiden lihaksissa näkyi vähäisempää energia-aineenvaihduntaan ja soluhengitykseen liittyvien geenien toimintaa.
Säännöllisesti harjoitelleilla ikääntyneillä tilanne oli erilainen. Noin puolet nuorten ja tavallisesti aktiivisten ikääntyneiden välisistä molekyylitason eroista puuttui harjoitelleelta ryhmältä. Erityisesti mitokondrioiden ja lihassolujen energiantuotannon profiili muistutti enemmän nuorten aikuisten profiilia.
Yksinkertaistettuna tulos kuuluu näin:
Saman verran päivässä liikkuminen ei välttämättä tarkoita, että keho olisi samalla tavalla harjoitettu.
Tutkimuksen lähes 10 000 askelta ottaneet eivät olleet sohvaperunoita
Tutkimusryhmät oli määritelty jo samasta osallistujajoukosta tehdyssä aikaisemmassa tutkimuksessa.
Nuoret aikuiset ottivat keskimäärin noin 10 075 askelta päivässä. Tavallisesti aktiivisten ikääntyneiden keskiarvo oli noin 9 983 askelta. Erot päivittäisten askelten ja eri tehoalueilla vietetyn ajan välillä olivat pienet.
Siitä huolimatta ikääntyneiden maksimaalinen hapenottokyky, lihasvoima, liikunnan taloudellisuus, tasapaino ja mitokondrioiden toimintakyky olivat keskimäärin heikompia kuin nuorilla.
Harjoitelleiksi luokitellut ikääntyneet puolestaan tekivät vähintään kolme vähintään tunnin mittaista strukturoitua harjoitusta viikossa. Tätä oli pitänyt jatkaa keskeytyksettä vähintään vuoden ajan. Tavallisesti aktiiviseen ryhmään kuuluneet tekivät korkeintaan yhden strukturoidun harjoituksen viikossa.
Harjoitelleet ikääntyneet liikkuivat myös kokonaisuutena enemmän: heidän askelmääränsä oli keskimäärin noin 13 800 päivässä ja heidän päiväänsä sisältyi enemmän voimakkaampaa liikuntaa.
Tämä on tärkeä tarkennus.
Tutkimus ei osoita, että 10 000 askelta olisi hyödytön määrä tai että käveleminen olisi epäonnistunutta harjoittelua. Se osoittaa, että pelkkä suuri askelmäärä ei välttämättä anna ikääntyvälle elimistölle kaikkea sitä ärsykettä, jota toimintakyvyn säilyttäminen vaatii.
”Puolet vanhenemisesta voidaan estää” on liian suuri johtopäätös
Tutkimuksen kiinnostavin tulos on samalla se, joka on helpoin ymmärtää väärin.
Kun tutkijat puhuvat noin puolesta lihasten molekyylitason ikääntymisprofiilista, he eivät tarkoita, että harjoittelu poistaisi puolet ihmisen biologisesta vanhenemisesta.
Tutkimuksessa ei osoitettu, että harjoitelleet eläisivät tietyn määrän pidempään, välttäisivät puolet toimintakyvyn heikkenemisestä tai säilyttäisivät puolet enemmän lihasmassaa.
Kyse oli tiettyjen geenien, aineenvaihduntatuotteiden ja rasva-aineiden eroista yhdessä lihaskudoksessa ja yhdessä tutkimusjoukossa.
Lisäksi tutkimus oli poikkileikkaustutkimus. Osallistujia ei arvottu harjoittelemaan tai olemaan harjoittelematta useiden vuosien ajaksi. Tutkijat vertasivat ihmisiä, jotka olivat jo ennestään eläneet eri tavoin.
On mahdollista, että pitkäaikaisesti harjoitelleet erosivat muista jo ennen harjoittelunsa aloittamista. Harjoitellut ikääntyneet olivat tutkimuksessa myös hieman nuorempia, hoikempia ja aktiivisempia kuin tavallisesti liikkuvat ikääntyneet.
Tutkimus osoittaa siis vahvan yhteyden vuosia jatkuneen harjoittelun ja nuorekkaamman lihasten molekyyliprofiilin välillä. Se ei yksin todista, että harjoittelu aiheutti kaikki havaitut erot. Myös tutkimusta popularisoiva Healthspanin artikkeli nostaa tämän rajoituksen selvästi esiin.
Siksi Tawfikin iskulause kannattaa muotoilla hieman varovaisemmin:
Huomattava osa lihasten ikääntymiseen liittyvistä muutoksista näyttää olevan yhteydessä harjoitteluun ja fyysiseen kuntoon.
Sekin on erittäin merkittävä viesti.
Kävelyä ei pidä tämän vuoksi vähätellä
Kun strukturoitua harjoittelua korostetaan, keskustelussa voidaan ajautua toiseen ääripäähän.
Kävelystä aletaan puhua kuin sillä ei olisi merkitystä, ellei lenkki sisällä hengästymistä, mäkivetoja ja tarkasti määriteltyä sykealuetta.
Se olisi virhe.
Kävely lisää päivän energiankulutusta, vähentää paikallaanoloa ja auttaa ylläpitämään liikkumiskykyä. Reipas kävely voi olla erityisesti vähän liikkuneelle ihmiselle varsin tehokasta kestävyysliikuntaa. Maasto, mäet ja kävelyvauhti voivat muuttaa saman lajin hyvin kevyestä liikuskelusta selvästi kuormittavaksi harjoitukseksi.
Myös tutkimuksen lähes 10 000 askelta ottaneiden ikääntyneiden toimintakyky olisi voinut olla aivan toisenlainen, jos he olisivat liikkuneet vain muutaman tuhannen askeleen päivässä. Tutkimuksessa ei ollut mukana samoja ihmisiä ensin kävelemättöminä ja sitten aktiivisina, joten siitä ei voida päätellä, mitä heidän päivittäinen aktiivisuutensa oli jo auttanut säilyttämään.
Terveysliikunnassa ei ole syytä valita kävelyn ja harjoittelun väliltä.
Parempi tavoite on:
kävele päivittäin ja harjoittele säännöllisesti.
Mitä strukturoitu harjoittelu tarkoittaa?
Sana kuulostaa helposti monimutkaisemmalta kuin asia on.
Strukturoitu harjoittelu on liikuntaa, jolla on jonkinlainen suunnitelma. Harjoituksella on tavoite, kesto, kuormitus ja toistuva paikka viikko-ohjelmassa. Kuormitusta voidaan ajan mittaan muuttaa kunnon kehittyessä.
Struktuuri voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihminen:
- käy joka tiistai ja torstai harjoituksissa
- tekee kerran viikossa pidemmän rauhallisen harjoituksen
- tekee toisena päivänä lyhyemmän ja reippaamman harjoituksen
- lisää vähitellen matkaa, vauhtia tai maaston vaativuutta
- täydentää kestävyysliikuntaa voimaharjoittelulla
Harjoittelun ei tarvitse olla huippu-urheilijan ohjelma. Harjoituspäiväkirjassa ei tarvitse olla laktaattiarvoja eikä jokaisella lenkillä tarvitse seurata sykettä.
Ratkaisevaa on säännöllisyys ja riittävä kuormitus suhteessa omaan lähtötasoon.
Kerran kesässä tehty rastiretki on mukava liikuntapäivä. Viikoittain toistuva suunnistusharjoitus on jo harjoittelua.
Miksi suunnistus sopii tähän erityisen hyvin?
Suunnistus on ikääntyvälle kiinnostava laji, koska siinä yhdistyvät useat harjoittelun osa-alueet samaan suoritukseen.
Ensimmäinen on kestävyys.
Suunnistuksen voi tehdä kävellen, hölkäten tai juosten. Maasto, nousut, pehmeä alusta ja polkujen ulkopuolella liikkuminen nostavat kuormitusta usein enemmän kuin sama vauhti tasaisella asfaltilla. Rastivälin aikana syke voi nousta, ja rastilla tai reitinvalintaa tehdessä se voi hetkeksi laskea.
Suunnistuksesta syntyy näin luonnostaan vaihtelevaa kestävyysliikuntaa.
Toinen ominaisuus on tasapaino ja liikkeen hallinta.
Metsässä askel ei toistu samanlaisena tuhansia kertoja. Kivet, juuret, ojat, pehmeä maa ja korkeuserot vaativat jatkuvaa jalan sijoittamista, vartalon hallintaa ja ympäristöön reagoimista.
Kolmas ominaisuus on aivojen kuormitus.
Suunnistaja ei vain liiku pisteestä toiseen. Hänen pitää lukea karttaa, hahmottaa oma sijaintinsa, valita reitti, arvioida etäisyyksiä ja korjata päätöksiään liikkeen aikana.
Tämä fyysisen ja kognitiivisen tehtävän yhdistelmä erottaa suunnistuksen tavallisesta kävelylenkistä.
Suunnistuksen hyödyistä ikääntyville on jo tutkimusnäyttöä
Vuonna 2024 julkaistussa satunnaistetussa tutkimuksessa 90 itsenäisesti asuvaa ikääntynyttä jaettiin suunnistus-, vaellus- ja verrokkiryhmiin.
Harjoittelu kesti 24 viikkoa. Suunnistusryhmä paransi erityisesti liikkumista tilanteissa, joissa kävelyn rinnalla piti suorittaa samanaikaisesti kognitiivinen tehtävä. Tutkimuksessa havaittiin parannuksia myös toiminnanohjauksessa, visuospatiaalisissa taidoissa, tiedonkäsittelyn nopeudessa ja muistissa.
Tutkimuksen perusteella suunnistuksella saattaa olla tavallista vaellusta vahvempia vaikutuksia juuri silloin, kun fyysinen liikkuminen ja päätöksenteko yhdistyvät.
Vuonna 2025 julkaistussa järjestelmällisessä katsauksessa ja meta-analyysissä tarkasteltiin kymmentä suunnistusharjoittelua koskenutta tutkimusta. Tulokset viittasivat myönteisiin vaikutuksiin fyysisessä kunnossa, muistissa ja avaruudellisessa hahmottamisessa. Tutkijat pitivät suunnistusta lupaavana liikuntamuotona myös ikääntyneiden yhteisölliseen terveysliikuntaan.
Näyttö ei vielä tarkoita, että suunnistus olisi todistettu lääkkeeksi muistisairauksia vastaan. Tutkimuksia on melko vähän, niiden toteutustavat vaihtelevat ja osa aineistoista on pieniä.
Silti ajatus on biologisesti ja käytännöllisesti järkevä: suunnistus pakottaa kehon ja aivot työskentelemään yhtä aikaa.
Viestisuunnistus tuo mukaan vielä yhden tärkeän rakenteen
Yksin tehty kävelylenkki on helppo jättää väliin. Harjoitukseen tai kilpailuun ilmoittautuminen muuttaa tilanteen.
Seuran viikkoharjoitus luo kalenteriin ajan ja paikan. Rata antaa tehtävän. Tulos kertoo suorituksesta. Seuraava tapahtuma tarjoaa tavoitteen.
Viestissä mukaan tulee vielä vastuu joukkueesta.
Ikääntyvän kuntoilijan ei tarvitse tavoitella SM-mitalia hyötyäkseen tästä rakenteesta. Jo se, että tietää oman osuutensa olevan tulossa ja muiden odottavan vaihtopaikalla, voi tehdä harjoittelusta säännöllisempää.
Suunnistuksen vahvuus onkin siinä, ettei harjoittelu tunnu välttämättä harjoitusohjelman suorittamiselta.
Kartalla on seuraava rasti. Metsässä on ratkaistava tehtävä. Viestissä joukkue odottaa.
Kuormitus syntyy siinä sivussa.
Pelkkä suunnistuskaan ei välttämättä riitä lihasvoiman säilyttämiseen
Uudesta lihastutkimuksesta ei pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että mikä tahansa kolme kertaa viikossa tehtävä kestävyysliikunta ratkaisisi kaikki ikääntymiseen liittyvät ongelmat.
Tutkimuksen harjoitellut ikääntyneet olivat pääasiassa kestävyysharjoittelua tehneitä. Heidän paremmasta aineenvaihdunnallisesta profiilistaan huolimatta harjoitelleella ryhmällä ei ollut enemmän lihasmassaa kuin muilla ikääntyneillä.
Tutkijat itse huomauttivat, että kestävyysharjoittelu ei yleensä kasvata tai säilytä lihasmassaa yhtä tehokkaasti kuin vastusharjoittelu.
Suunnistus harjoittaa jalkoja, mutta tavallinen kuntosuunnistus ei välttämättä tarjoa reisille, pakaroille, pohkeille ja ylävartalolle riittävää nousujohteista voimakuormitusta.
Siksi suunnistajan kannattaa täydentää lajiaan voimaharjoittelulla.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee yli 65-vuotiaille muun aikuisväestön tavoin 150–300 minuuttia kohtuukuormitteista tai 75–150 minuuttia rasittavaa kestävyysliikuntaa viikossa. Sen lisäksi suuria lihasryhmiä pitäisi vahvistaa vähintään kahtena päivänä viikossa. Ikääntyneiden viikkoon pitäisi sisältyä myös tasapainoa ja toiminnallista voimaa kehittävää monipuolista liikuntaa.
Suunnistus vastaa hyvin kestävyys-, tasapaino- ja koordinaatiohaasteeseen.
Voimaharjoittelu on silti lisättävä kokonaisuuteen erikseen.
Miltä toimiva harjoitusviikko voisi näyttää?
Yhtä kaikille sopivaa ohjelmaa ei ole. Terveydentila, harjoitustausta, palautumiskyky ja maastossa liikkumisen varmuus ratkaisevat sopivan määrän.
Perusajatus voi silti olla yksinkertainen.
Päivittäinen kävely muodostaa aktiivisuuden pohjan. Sen päälle voi tulla yksi rauhallinen, pidempi suunnistuskerta, joka tehdään tarvittaessa kokonaan kävellen. Viikon toinen suunnistusharjoitus voi olla lyhyempi ja reippaampi tai sisältää mäkiä ja vauhdikkaampia rastivälejä.
Lisäksi viikkoon sijoitetaan kaksi lyhyttä voimaharjoitusta. Niissä harjoitetaan erityisesti jalkoja, lantion aluetta, pohkeita, keskivartaloa ja ylävartaloa. Harjoittelun pitäisi muuttua vähitellen vaativammaksi voiman kehittyessä.
Viestit, kuntorastit ja seuran yhteisharjoitukset voivat antaa kokonaisuudelle rytmin.
Oleellista ei ole täydellisen ohjelman rakentaminen. Oleellista on, ettei kaikki liikunta jää samanlaiseksi kevyeksi kävelyksi päivästä ja vuodesta toiseen.
Ikääntyvän ei tarvitse juosta kovaa harjoitellakseen
Strukturoitu harjoittelu ei tarkoita sitä, että jokaisen pitäisi alkaa juosta kilpailuvauhtia.
Hyvin vähän liikkuneelle reipas kävely voi olla voimakkaasti kuntoa kehittävää liikuntaa. Maastossa käveleminen voi nostaa sykettä enemmän kuin tasamaalla hölkkääminen. Lyhytkin ylämäki voi olla tehokas harjoitusärsyke.
Myös suunnistusrata voidaan sovittaa kuntoon.
Radan voi kulkea kävellen. Matkaa voi lyhentää. Rastit voidaan sijoittaa polkujen läheisyyteen. Aloittelija voi lähteä parin kanssa tai osallistua ohjattuun harjoitukseen.
Harjoittelun pitää haastaa nykyistä suorituskykyä, mutta sen ei tarvitse murskata harjoittelijaa.
Säännöllisesti toistuva sopiva kuormitus on hyödyllisempää kuin yksi liian raskas suoritus, josta palautuminen kestää viikkoja.
Askelmittari ja harjoituspäiväkirja kertovat eri asioita
Askelmittari vastaa kysymykseen:
Liikuinko tänään riittävästi vai istuinko lähes koko päivän?
Harjoituspäiväkirja vastaa toiseen kysymykseen:
Saiko elimistö tällä viikolla sellaisen ärsykkeen, johon sen täytyy sopeutua?
Molemmat kysymykset ovat tärkeitä.
Kymmenentuhatta askelta ei ole turha tavoite. Se voi olla monelle erinomainen tapa ylläpitää aktiivista arkea. Se ei kuitenkaan automaattisesti takaa, että lihasvoima, aerobinen kunto, tasapaino ja liikkumisen varmuus säilyvät mahdollisimman hyvin.
Uusi tutkimus ei todista, että puolet vanhenemisesta voitaisiin pyyhkiä pois kolmella viikkoharjoituksella.
Se antaa silti vahvan muistutuksen:
Ikääntyvän kehon ylläpitämiseen ei riitä, että sitä käytetään vähän pitkin päivää. Sitä pitää välillä myös harjoittaa.
Suunnistuksessa tämä voi tapahtua varsin luontevasti.
Metsässä ei vain kerätä askelia. Siellä noustaan mäkiä, tasapainoillaan epätasaisella alustalla, vaihdetaan vauhtia, tehdään päätöksiä ja pidetään mielessä seuraava rasti.
Ja kun kalenterissa on harjoitus tai viesti, sama tehdään uudelleen ensi viikolla.
Juuri toistuvuus erottaa mukavan ulkoilupäivän harjoittelusta.
10 000 askelta ei tee vielä harjoittelijaa – suunnistus voi olla ikääntyvälle täsmälaji Read More »


